10.7.2013
Ihania kesäpäiviä kerrassaan! Raksalla on sauna paneloituna, ikkunapielilistat paikoillaan, terasseja on aloitettu tekemään ja maalausurakkaa aloiteltu. Touhua siis! Lattiat odottavat edelleen kuivumista, joten mitään kiirettä tässä ei ole :)
Takka on tuotu sisälle ja se odottaa pystytystä. Sain maalausavuksi kaksi siskon tyttöä Eveliinan ja Katariinan. Niin reippaita maalareita, yhdessä hauskaa pitäen ja samalla aurinkoa ottaen maalasimme Mikon ahkeroidessaan terassin kimpussa.
Tässä viimeisen maalauspäivän iltana, ihan pieni jo väsyneenä..
Terassien kaiderimoja kahteen kertaan maalattuina.. Aika hitaita oli maalata.
Terassien kattoon tulevaa lautaa maalattuina
Lauantai-iltana lähdimme Iiruulle mökkeilemään. Ihana auringonlasku, saunan lämpö, viileä vesi, herkkuja ja hyvä mieli viikon töistä! :)
17.7. Kun lattiat ovat kuivuneet rauhassa, on Mikko siis aloittanut terassien teon. Tässä Lauri tullut Mikon kaveriksi portaiden laudoitukseen.
Tuulikki ja Aulis olivat siivoamassa piha-aluetta. Pitkät laudanpätkät katkesivat sirkkelissä ja laudat vietiin Alajärvelle odottelemaan takkapuuksi pääsyä:)
Pihassa oli siis siivottavaa oikein kunnolla..
Välillä ehdittiin tauolle!
Eveliina tuli jälleen maalaamaan. Silloin saimmekin maalaukset päätökseen terassitavaroiden osalta.
Pääoven terassia..
Veljekset kodinhoitohuoneen terassin lattiaa viimeistelemässä. Lauri, Ville ja Mikko.
Mikko terassin katon teossa
On tässä hyviäkin puolia kun sisällä on ollut hommat vähän seis. Sillä nyt on ollut hyvää aikaa tehdä ulkotöitä ja eipä jää roikkumaan terassit sitten kun talo on sisältä valmis..
Ja mikä parasta, eilen lattian kosteus näytti hävinneen lähes täysin! Esim.kodinhoitohuone,on täysin kuiva eli pikku hiljaa päästään lattioiden kimppuun!! :) Aivan loistavaa!!
Tänään äiti haki terassikalusteisiin sopivan ruukun ja sinne krysanteemin ja tuleva kotimme terassi sai ensimmäisen kasvin! Oi, miten erityisen kauniilta se näyttää oman kodin portailla!